torstai 22. maaliskuuta 2012

The perfect guy

Oli lauantai-ilta. Edellisenä iltana olin laitellut viestiä Jannen perään, toivonut pääseväni hänen luokseen yöksi. Vastaus oli kuitenkin kieltävä ja päätin unohtaa koko miehen kokonaan. Lähdin ulos ystävättärieni kanssa, olotilani oli itsevarma ja hyvä. Oikeastaan olo oli kuin koko bileiden miesten unelmanaisella. Vetovoimahan on tosiaan asenteesta kiinni.

Fiilistelin vanhoja biisejä tanssilattialla ja söpöltä vaikuttava nuori mies ilmestyi vierelleni. En muista tarkalleen mistä jutustelumme lähti, mutta juttu kuitenkin luisti. Hän osoitti kiinnostustaan katsomalla minua suoraan silmiin samalla hivellen lantiotani. Ajattelin ensin ottavani ilon irti hyvästä seurasta ja ilmaisista juomista, mutta tutustuessamme paremmin mies alkoi kuitenkin kiinnostaa minua enemmän. Tulimme hyvin juttuun, olimme kiinnostuneita samoista asioista ja omasimme yhteneviä mielipiteitä. Tiemme erosivat välissä, mutta baarin kiinnimenoajan lähestyessä tavoitin saman miehen vielä narikasta. Antakaamme hänelle tässä vaiheessa jo nimikin, sanonpa siis häntä vaikka Jesseksi.

Jatkoimme läpän heittoa ja lähdimme yhtä matkaa ulos. Baarin pihalla pyysin häntä mukaani, kuuntelemaan musiikkia ja hengailemaan. Matkalla jäin tuijottamaan tähtiä ja juttu mistälie asioista luisti edelleen. Saavuttuamme asunnolleni puhuimme vielä useamman tunnin. Valitettavasti aihepiirinä olivat myös voimakkaasti mukana hänen eksänsä, josta hän oli eronnut vasta jokin aika sitten.

Joskus aamuseitsemän maissa päätimme mennä nukkumaan. Olimme jo sohvalla istuessamme vaihtaneet muutamia suudelmia. Peiton alla hän kääri kädet ympärilleni ja suuteli minua. Suudelmamme muuttuivat intohimoisemmiksi ja hän nousi päälleni. Yllättäen yksi asia johtikin toiseen ja pian hänen huulensa olivat jalkovälissäni. Tätä kaikkea seurasi monenlaiset asennot, kaikkea 69:stä koiratyyleihin ja takaisin. Lisäksi laukesin itsekin kerran hänen kielensä tuoman nautinnon kautta, ja kaukana ei ollut useampikaan kerta. En edes kunnolla muista missä välissä nukuimme ja miten paljon, sillä kaikki seksi ja muu oli niin intensiivistä. Loppuaika sängyssä maatessamme meni hyvinkin herkäksikin, hivelimme toisiamme suudellessamme samalla.

Pari päivää myöhemmin pyysin häntä kanssani elokuviin. Hän oli pyytänyt minua lisäämään itsensä facebook-kaverikseni joten päätin tehdä aloitteen. Hän suostui ja elokuvan jälkeen ehdotti itse ensin tulemista luokseni, vaikka itsekin meinasin kyllä niin tehdä. Juttelimme pitkään, tein hänelle ruokaa ja hengailimme. Hän näytti koko ajan entisä paremmalta silmissäni ja kellahdetuamme sängylleni makaamaan en tiennyt mitään parempaa tekemistä kuin maata siinä katsomassa häntä silmiin. Lähestyimme varovasti toisiamme ja suutelimme hellästi. Emme ottaneet mitään vaatekappaileita toistemme päältä pitkään aikaan, keskityimme vain toisiimme, suudelmiimme ja toistemme kosketuksiin. En ole ollut miehestä niin fiiliksissä vähään aikaan, vaikka toisaalta Jannen kanssa osittain, mutta nyt tunne tuntui sitäkin vahvemmalta. Hänenkin silmistään paistoi lämmin tunne, mutta jossakin vaiheessa hänen katseensa alkoi kuitenkin harhailla pitkin seiniä. Olin nähnyt ilmeen ennenkin ja kaiken keskustelemamme pohjalta tiesin mistä on kyse. Hänhän tosiaan oli vasta jokin aika sitten eronnut, ja hänen ensimmäinen intiimi kanssakäymisensä eron jälkeen oli tapahtunut nyt minun kanssani. Hän nosti aiheen esille aiheen olisiko valmis seurustelemaan vielä, ja tuntui totisesti kamppailevan ajatuksen kanssa. Hän ei ilmiselvästi ollut vielä päästänyt vanhoista asioista täysin irti ja oli kummissaan minusta ja aiheuttamastani olotilasta. Välillä hän kuitenkin katsoi minua silmiin juuri sillä ilmeellä jonka myös tunnistin entuudestaan: se joka paistaa ihastuneen ihmisen silmistä. Ja sillä tavalla hän myös kosketti minua.

Seuraavana iltana hän sanoikin, että ei halua mitään suhdetta nyt. Olimme sopineet tapailevamme, menevämme treffeille, mutta myös minun mietittyäni asiaa paras vaihtoehto tässä tilanteessa oli antaa hänelle oma tila etsiä omaa itseään. Ja oma kevääni on myös täynnä tärkeää tohinaa ja tekemistä sekä itseni kehittämistä, joten se olisi kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Hän ehdotti että voimme käydä kahvilla kavereina, mutta pyysin siirtämään kaiken sellaisen myöhemmälle kevääseen.

Kyseessä oli mies, joka oli pääsi todella miesihanteeni ytimeen. Hän ei ehkä ole niin pitkä kuin mistä yleensä haaveilen, mutta muuten kyllä. Ainakin pääteltynä näin tähänastisen tuttavuutemme perusteella. Tavallaan toivoisin, että myöhemmin hänen selvitettyä päätään ja minun saatuani tavoitteeni tehtyä meillä vielä voisi olla jotakin. Se kuitenkin jää nähtäväksi, sillä en voi varmuudella sanoa oliko hänen silmistään paistava tunne todella minua kohtaan vai vain vanhoja tunteita toista ihmistä kohtaan kohdistettuna minuun. Hän oli myös ihmeissään kuinka joku ihminen saattoi olla niin fiiliksissä hänestä, ja kun sitten kysyin häneltä että eikö hän itse ole minusta hän sanoi minua pöhköksi lämmin katse silmissään ja otti minut syleilyynsä suudellen täynnä tunnetta. Joten nähtäväksi jää, josko kevät tuo meidät yhteen vai saa vain meidät erilleen toisistamme kokonaan. Seuraavat pari kuukautta aion kuitenkin keskittyä itseeni täysillä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Hold me for tonight

Ajat ovat kummallisia. Pokaavia miehiä on siellä, täällä ja tuolla. Baarista lähtiessäkin monta ehdokasta tuli vaihtamaan sanaa ja yksi sitten tarttui kuin vahingossa mukaankin. Kyseessä ei ollut täysin tyyliseni mies, mutta mukava ja hyvän näköinen kuitenkin, joka omasi persoonallisen rennon tyylin.

Mies oli ihan hyvissä kuoseissa. Itsekin olin jonkun verran. Hän lähti mukaani hengailuperiaatteella, en siinä vaiheessa ajatellut välillemme tulevan mitään. Mahdollisesti hänen mielessään se taisi kuitenkin käydä. Päästyämme asunnolleni hengailimme, puhuimme niitä näitä ja päädyimme kuin päädyimmekin saman peiton alle nukkumaan. Hän alkoi hieroa harteitani ja pyysin häntä hieromaan selkääni. Kerrankin kohdalle osui mies, joka oikeasti osasi hieroa. Tämä ei kuitenkaan vielä johtanut mihinkään, mutta myöhemmin hän kysyi lupaa laittaa kättä lanteilleni ja pian hänen huulensa olivat huulillani. Hänen kätensä vaelsi pitkin vartaloani pitkin rintojani ja jalkoväliäni kohti. Hän levitti reiteni ja alkoi hyväillä herkimpiä paikkojani. En aluksi meinannut tilanteen antaa mennä tähän, mutta mies tiesi mitä tekin joten en pistänyt vastaan. 'Teen ihan mitä vain haluat minun tekevän' hän kuiskasi korvaani ja hieroi minua jo alushousujeni sisältä suudellen samalla kaulaani. Pyysin häntä nuolemaan minua, 'jos vain sitä tahdot' hän sanoi ja hivuttautui alemmas, kietoi kätensä reisieni ympärille ja suuteli sisäreisiäni. Varovasti hän siirtyi häpyhuulilleni ja raotti niitä, ja työnsi välillä sormen sisällenikin. Kaikkea tätä jatkui tovin, ja hyväilin myös häntä. Saatuani hänet tulemaan kerran hän vannoi vielä jaksavansa lisääkin. Nukuimme välissä ja herättyämme kävimme taas kiinni toisiimme.Vaikka kanssakäymisemme kävi hyvinkin intiimiksi, yhdyntään asti emme menneet, pääosin siitä syystä että pidin huolen siihen menemättömyydestä. Aamulla tosin niin olisi saattanut jopa käydä, jos suojautumisvälineitä olisi ollut tarjolla.

Näin parikymppisenä seksin saaminen tuntuu olevan helpompaa kuin koskaan, jos sitä vain itse haluaa. Niin naiset kuin miehetkin haluavat sitä, taitojakin löytyy jo epäröinnin sijaan ja seksi on useimmille ikään kuin tarve, johon tulee vastata tietyin väliajoin. Tosin poikkeuksiakin löytyy. Helpoiten seuraa tähän hommaan tuntuu löytyvän baari-illan loppuessa viimeistään baarin edestä, seuraa kaipaavat henkilöt kun usein jäävät norkoilemaan uusien tuttavuuksien toivossa. Ja kaavan ei tarvitse olla kylmä ja kyyninen 'Mennäänkö panemaan'-tyylinen tilanne, vaan useimmiten tilanne on ikään kuin leikittäisiin pariskuntaa kyseinen yö, ainakin omalla kohdallani. Tykkään painautua miehen kainaloon nukkumaan ja miehestä joka ottaa minut huomioon kaikissa tilanteissa. Ja joka on valmis tekemään kaikkensa miellyttääkseen minua eikä pelkästään itseään. Onneksi yleensä miehet ovatkin olleet juuri kuvailemani kaltaisia.

Tulin kyllä myös siihen tulokseen, että tämä irtosuhteiden viidakko ei jaksaisi kiinnostaa minua enää tai tällä hetkellä. Alan heti intiimin yhdessäolon jälkeen muodostaa henkilöä kohtaan tunteita, ja jatkuva tunteiden kohteen vaihtaminen alkaa repiä oloa rikki. Vaikka tämmöisiä yhdenöisiä säätöjä minulla ei viimeöistä lukuunottamatta tälle talvea ole ollutkaan, vahvisti kokemus vain nykyistä mielialaani ja tietoa siitä, että nautin seksistä eniten kun alan luottaa ihmiseen kunnolla. Vaikka hämmästyksekseni olinkin kyllä äärimmäisen lähellä tulemista, joka on hyvin harvinaista näin lyhyessä tuttavuudessa omalla kohdallani. Olen kuitenkin pohjimmiltani tunneihminen, ja jonkin sorttinen tapailu sopisi minulle irtosuhteita paljon paremmin. Tosin deittailukulttuuri tuntuu olevan vain joko-tai tyylistä täällä meidän Suomen maassamme, joko seurustelet tai sitten elät kokonaan irtonaisena. Miksi välimuotoa ei voisi olla olemassa vai onko se vain askel kohti parisuhdetta?