Elämä voi olla kuin saippuaoopperaa. Joillekkin meistä se ei ole. Päivät soljuvat arkisella painollaan päivästä toiseen, kuin mitään ei ikinä tapahtuisi. Ihmissuhteet sujuvat pienine draamoineen. Kaikki vain menee. Päivästä toiseen. Sitten ihmetellään, miten tv:stä tuleekin tuommoisia kuvioita, mistä joku on edes voinut keksiä semmoista.
Itse kuulun niihin, joiden elämistä varmaan saisi idean elokuvaan, jos toiseenkin. Ainakin jossakin määrin. Kun olen esimerkiksi lyhyesti selittänyt seurusteluhistoriaani, joku on suosittanut kirjoittamaan romaanin. Itse olen toisinaan harkinnut elokuvan käsikirjoitusta. Samalla voisi suunnitella sen ihkaonnellisen lopputuloksen hamaan tulevaisuuteen, jolloin kaikki päättyy hyvin ja mallikkaasti.
Tiedossahan ei kuitenkaan ole, miten elämässä tulee käymään. On vain tämä hetki tässä ja nyt. Ja muistot menneestä, jotka eivät tunnu pyyhkiytyvän pois, paitsi joskus. Elämä on kummallista, se vie outoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Ja kaikellahan on tarkoituksensa, eikö niin?
Miksi aloin kirjoittaa? Onko kaikki mitä kirjoitan edes totta? Ajattelin, että tämä voisi olla viihdyttävääkin. Itseäni ja läheisiäni en halua paljastaa. Haluan pysyä verhojen takana, piilossa, tiedostamattomana, anonyyminä.
Saa nähdä mitä tulee kirjoitettua ja milloin. Jospa jotakin silloin tällöin, kun se oikealta tuntuu.
Rakkaudella Mindy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti