Ihmissuhteideni kiemurat ovat täysi-ikäisyyteni alusta olleet enemmän kuin mielenkiintoisia. Alussa olin kiltti, ujo tyttö, joka ei voinut kuvitellakkaan tekevänsä mitään kummoisia, vaikka salaa haaveilikin kasvavansa nuoreksi vahvaksi naiseksi. Nyt joitakin vuosia myöhemmin olen ainakin saavuttanut tuon tavoitteen, kaiken tuskan ja muun ihmeellisen saattelemana. Häviön kautta voittoon vai miten se nyt oli.
Kun viimeksi sanoin ääneen silloin tapailemallani jätkälle(hän ei käsittänyt itseään vielä mieheksikään, joten olkoon jätkä) että oikeasti olen ujo, hän vain nauroi, sillä tosiaan, sitä en enää taida kovin usein olla. Olen löytänyt sisäisen kissanaiseni, kroppani on temppelini ja vaikka ylimääräistä vyötäröltäni löytyykin, en häpeile sitä lainkaan, varsinkaan hyvässä seurassa. Kenelläkään ei ole tuntunut olevan valittamista sitten seurastanikaan eikä vartalostanikaan, vaikka en todellakaan mikään malli ole. Yksi parhaista asioista jonka tiedän onkin ihaileva ja haluava katse joka vaeltaa pitkin vartaloani omaan makuuni sopivan uroksen silmistä. Sen saattelemana tunnen itseni entistä rohkeammaksi ja saan uutta puhtia pitkäksi aikaa. Jos jollekin en kelpaa, koen sen hänen menetyksekseen. Ainakin pääasiassa.
Syy, miksi olen kasvanut näin itsevarmaksi ja vahvaksi naiseksi, no, en tiedä, sitä on tavallaan vaikea määrittää. Isossa osassa ovat kuitenkin olleet vastakkaisen sukupuolen edustajat. Nuorempana en ollut miesväen suosiossa oikein lainkaan, piilouduin poikien vaatteisiin ja ajattelin sitä kautta saavuttavani huomion olemalla persoonallinen ja mukava tyttö. Pikkuhiljaa naisellisuuteni kuitenkin heräsi ja siirryin askel askeleelta kohti feminiinimpää ulkomuotoa. Tietyn rentouden olen edelleen säilyttänyt, mutta naisellisen semmoisen. Suurimpana vaikuttajanani voin varmasti mainita todellisen ensirakkauteni, sanotaanko vaikka Mr. Bigin. Niinkuin Carrien ja Bigin suhteessakin, törmäämme aina uudestaan ja uudestaan... Mutta siis, sinä keväänä kun tapasin hänet, alkoi todellinen muutokseni. Minulla ei ollut ollut paljoa kokemuksia miesten kanssa ennen häntä, ensisuudelmanikin koin 18-vuotiaana umpihumalassa ja se oli aika ällöttävää. Mr. Big näki minussa kuitenkin jotakin äärimmäisen kaunista, jota kukaan muu ei ollut niinkään nähnyt, ainakaan kukaan semmoinen johon olisin itse kiinnittänyt huomioni. Hän sai minut sekaisin suudelmillaan ja aina kun olimme kahden, oli kuin ketään muuta ei olisi ollut olemassa. Täydensimme toistemme lauseita ja hänen silmistään näki, että olin kauneimpia asioita joita hän oli koskaan nähnyt. Ja hän oli komein poika, jonka olin itse ikinä tavannut. Itsetuntoni kohosi kohisten, kuin pilviin. Lopultakin tunsin oloni tytöksi, kauniiksi ja seksikkääksikin. Aloin arvostaa vartaloani myös siinä määrin että siirryin vaatteisiin, jotka imartelivat sitä enemmän.
Rakastumista seurasi kuitenkin suuri, monia vuosia kestävä draama. Ollaan, ei olla, ollaan, ei... plaaplaaplaa. 'En uskalla rakastua' ja niin edelleen. Särkynyt sydän, toiveikkaat mielet, loppujen lopuksi vain mahdollisesti kaipuuta ja tuskaa ja muuta häsläämistä. Mutta sen saattelemana kuitenkin muutuin. Matkani varrelle osui myös muita miehiä. Itsetuntoni vain nousi nousemistaan ja naisellisuuteni kasvoi, vaikka samalla tappelinkin sydänsurujen kanssa juurikin Mr. Bigin suhteen. Kaikkien kokemusten saattelemana päädyin hyväksymään kroppani sellaisena kuin se on, sillä jos miehetkin rakastivat muotojani juuri tällaisina, miksen siis minäkin. Itsetunnon nousun seurauksena olen myös huomannut kysynnän kasvamisen vastakkaisen sukupuolen silmissä, jopa siinä määrin että nykyään annan enemmän pakkeja kuin myöntäviä vastauksia.
Sanonkin usein seksikkyyden lähtevän eniten hyvästä itsetunnosta, ja tottahan se on. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, vetää hän puoleensa muita ihmisiä. Itsevarma ihminen myös pitää itsestään usein parempaa huolta, heittää parempaa läppää ja loistaa tietynlaista karismaa, joka vetää puoleensa muita ihmisiä kuin taikaiskusta. Tuntuu myös, että epätoivon voi vaistota jo pieninäkin annoksina ja seuraa löytyy parhaiten kun sitä ei tosissaan etsi. Ollappa nyt sitten hakematta seuraa pahemmassa puutteessa, kröhöm, mutta minkäs sille mahtaa, hymyilevä ja luonnollinen olemus vain vetää puoleensa paremmin kuin se tyrkky ja liikaa yrittävä tai syrjäänvetäytyvä ja vakavailmeinen.
Rakkaudella Mindy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti