Olen aina vastustanut sukupuolisidonnaista ajattelua. Olen nähnyt erilaiset sukupuoliin liitetyt kliseet ja piirteet enemmänkin ihmiskohtaisiksi, sillä olen itsekkin aina ollut tietyllä tapaa jätkämäinen tyttö. Ja onhan se totta tietyssä määrin, sillä on täysin henkilökohtainen asia onko jonkun henkilön feminiini tai maskuliini puoli hallitsevassa asemassa ajattelussa. Ja osittain kaikkiin meihin vaikuttaa tietysti myös ympärillämme oleva kulttuuri, läheiset ja kasvamisolosuhteemme.
Olen kuitenkin lähiaikoina joutunut lopultakin myöntämään tietyn tai tiettyjä eroja feminiinin ja maskuliinin ajattelutavan välillä. Ihmissuhteen aloittamisen epäonnistuttua jälleen järkisyin 'kun minkäänlainen suhde ei vain sovi elämäntilanteeseeni, vaikka sinusta oikeasti pidänkin', ei vain oikein voinut muuta. Itsellenikään vakituinen uusi lempeä leiskuva suhde ei olisi välttämättä hyväksi tässä elämäntilanteessa, mutta heti kun kipinää osuu sydämmeen olen valmiina heittäytymään sen mukana. Miehet siis tosiaan taitavat ajatella enemmän järjellään, eivätkä tunnepohjaisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehet olisivat kylmiä ja tunteettomia, vaan pikemminkin sitä että he pystyvät paremmin hallitsemaan tunnetilojaan järkisyin ja perustelemalla itselleen tietyt asiat sen kautta. Naisena tunnun taas olevan valmis heittämään järkeni naulakkoon tilanteessa kuin toisessakin, jos vain tunteeni niin sanovat. Tietenkään tätäkään ei voi sanoa absoluuttiseksi totuudeksi, sillä ihmisen mieleen on hyvin paljon vaikuttavia asioita ja ajattelutavat voivat myös muuttua. Ja on miehiä, joiden feminiini puoli ilmenee vahvana tunnepohjaisena ajatteluna ja alituisena herkkyytenä sekä naisia, jotka eivät uskalla rakastua syystä tai toisesta ja perustelevat kaiken järkisyin. Kuitenkin keskimääräinen ero sukupuolien välillä on ollut huomattavissani juuri tämmöisissä tilanteissa, perinteisesti suhteen aloituksissa.
Joku voisi nyt tietysti sanoa, että minua on vain pelattu ja olen hyväuskoisena hölmönä mennyt uskomaan kaiken, mitä minulle on sanottu. Olen kuitenkin oppinut erottamaan totuuden valheesta jo nuorena(kantapään kautta) ja jos kyseiset henkilöt olisivat halunneet pelata, ehkä he olisivat pelanneet minua hiukan pidempään tai jos kiinnostusta ei olisi ollut ja suhteen sopimattomuus toimisi vain tekosyynä, ei tiettyjä asioita olisi ennen sitä sanottu tai tehty. Eikä tiettyä kummallisesti myös toiselle jossain määrissä puhkeamassa ollutta tunnetta olisi tullut.
Yksi jännittävä asia miehissä on myös, miten he helposti määrittelevät naiset erilaisiin tyyppeihin. Teemmehän me naisetkin sitä tosin miehistä, mutta outoa se on jotenkin silti, ja naisten määritelmät tuntuvat olevan helposti sokeampia kuin miesten. Itse olen monesti kuullut olevani niin sanottua 'vaimomatskua', nainen jonka kanssa voisi seurustella, toiveiden tyttökaveri, jopa rentuimmasta rentuimmankin mielestä, vaikka itse en häntä olisi osannut poikaystävänä ajatellakaan. Eräs tyttökaverini taas jossakin vaiheessa nähtiin ilmiselvästi pelkkänä panona, häneltä olivat ruinaamassa minkälaiset jätkät tahansa, missä kunnossa tahansa ja toisinaan melkein milloin tahansa. Ja ulkomuodoltaan hän ei edes ollut mitenkään siihen viittaava, eikä muodoiltaankaan mikään erityisen viehättävä tai silmiinpistävän vetävä. Hän tosin myös tarttui usein näihin miehiin, mutta intiimin seuran kysyntää ei voinut perustella maineenkaan kiirimisellä sillä miehet eivät millään tavalla tunteneet toisiaan. Sanotaankin, että silmät ovat sielun peili. Itse nään myös silmistä paljon ihmisessä, mutta jotkut tuntuvat olevan totaalisen hukassa omien aavustustensa kanssa. Usein myös tuntuu, että miehet ovat keskimäärin paljon paremmin perillä ihmisten tulkitsemisesta, tai sitten vain olen kohdannut hyvin ihmisiä tulkitsevia miehiä. Naiset sen sijaan tuntuvat helposti retkahtavan renttuihin, itkevän heidän peräänsä yön toisensa jälkeen ja toivovan muokkaavansa heistä jotakin parempaa ja poikaystäväkelpoista, vaikka se ei usein ole realistista.
Rakkaudella Mindy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti