Viimeviikonlopun jälkeen olen saapunut mielenkiintoisen kysymyksen äärelle: mitä odotamme ihmiseltä, jonka haluamme seurustelukumppaniksemme?
Oli lauantai-ilta. Vietimme pikkujouluja ystävättäreni luona skumpan ja punaviinin vauhdittamina ja suuntasimme kaupungin yöhön. Kävimme yhdillä pystybaarissa ja siirryimme viereiseen baariin. Muutaman juoman lisää nautittuani satuin istahtamaan pöytään, jossa istui silloin mielestäni erittäin söpön oloinen ja mukavaksikin osoittaunut jätkä. Lähdimme samaa matkaa, ja päädyin hänen viereensä yöksi. Paljoa ei tapahtunut, mies kun sattui olemaan kiltimpää sorttia enkä itsekkään käynyt liiaksi käsiksi. Aamulla vaihdoimme numeroita hänen aloitteestaan, mutta mitään erityistä hänen aloitteestaan ei enää ollut, vaikka käden hänen ympärilleen aamulla vielä kiedoinkin. Hän vain makasi.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään komistusten komistus. Ihan söpö mies kuitenkin, tyyliseni monella tapaa, tosin myös aamuinen vaitoneisuus sai minut pohtimaan hänen sopivuuttaan minulle. Ja en itsekkään tainnut enää aamutuimaan olla mikään näyttävä ilmestys, kuten edellisiltana olin vielä ollut. Halaamatta lähdimme eri suuntiin, tosin saattoihan mies olla ujokin ja siksi niin vaitonainen(lisänä tietysti karmealle morning-afterille). Ja mitä tarkemmin olen nyt pohtinut, sitä suuremmalla todennäköisyydellä taidan jättää soittamatta henkilölle.
Mutta mitä todella vaadimme ihmiseltä, jota katselisimme mielellämme enemmänkin? Juuri tänään itseäni hieman nuoremman miehen kanssa pohdittuani asiaa hän totesi hyvän ulkonäön olevan yksi tärkeä seikka, yleisen kemian lisäksi siis. Pitäähän henkilöä ennen kaikkea jaksaa katsella. Itse pohdin myös tätä asiaa mielessäni. Miehen tulee olla esiteltävissä kenelle vain, vanhemmilleni, sukulaisilleni, kavereilleni, entisille poikaystävillekkin. Pitää olla edustuskelpoinen siinä suhteessa, että kadulla ei hävetä kulkea käsi kädessä ja osoittaa yleisillä paikoilla kiintymystä, jos siltä nyt sattuu tuntumaan.
Jotkut miehet lajittelevat naisia pantaviin ja seurustelukumppaniehdokkaisiin. Yleensä näteimmät tytöt tuntuvat päätyvän jälkimmäiseen, varsinkin, jos heitä ei tunneta. Hiukan ylimääräistä kurvia omaavat, ihan hyvän näköiset, sen sijaan jäävät vain pantaviin, joita sen yhden yön tai korkeintaan parin jaksaisi enää katsella. Aloin pohtia, sorrunkohan myös itse tähän jaotteluun? Tietysti tähän päälle tulevat vielä täysin sopimattomat miehet, jotka vain eivät syystä tai toisesta mahdu repertuaariini. Ja en edelleenkään pane joka toista vastaantulevaa pantavaa miestä, jotenkin vain juuri pähkäilyni siitä, kannattaako minun soittaa viimeviikonloppuiselle nukkumaseuralleni tapaamisen toivossa, vai mieluummin jättää asia sikseen ja katsella uutta ja seuraavaa kokelasta johti minut tähän jaottelumalliin. Olisiko miehessä tapailuainesta myös ulkoisesti vai jättäisinkö kiusaamatta poloista miestä ja tyytyisin vain hiljaisuuteen? Vai voisiko tapailu tosiaan olla kevytmielistä, sillä tyyppi oli kuitenkin niinsanotusti pantava, hän tuoksui hyvälle, osasi suudella ja omasi mukavanoloisen luonteen, mitä keskusteluistamme nyt muistan. Myös eräs ystävättäreni kehui häntä myös oikein hyväksi tyypiksi.
Perään soittelussa on aina kuitenkin olemassa se riski, että toinen ehtii ihastua ja toivoa muuta. Olen aikoinaan tätä kautta sortunut pitkäaikaiseen seurustelusuhteeseen miehen kanssa, josta en todellisuudessa niin paljoa kuitenkaan pitänyt. Eläminen hänen kanssaan kuitenkin sujui, eikä muitakaan vaihtoehtoja tuntunut olevan näkyvissä. Loppujen lopuksi kaikki hänen virheensä, jotka poikkesivat miesmaustani koituivat kuitenkin ylitsepääsemättömiksi, enkä tulisesti milloinkaan rakastunut häneen, joten hän jäi tippa linssissä haikailemaan perääni ja minä lähdin. Vastaavaan en enää toista kertaa haluaisi päätyä. Alkava seurustelu on kuitenkin semi-jätkänkin kanssa koukuttavan ja petollisen ihanaa. Jokainen katse hivelee itsetuntoa, jokainen kehu vielä lisää sitä, ja seksistä tulee säännöllinen, mukava ja luonnollinen asia, josta ei haluaisi luopua.
Yksi asia kuitenkin on vielä tähän päälle: jo pelkissä suudelmissa viikonloppuisen miehen kanssa kuitenkin oli sitä jotakin, tosin olin humalassakin, mutta silti. Humalatila ei aiheuta automaattista kipinää. Tosin mistä tiedän, miltä se hänestä tuntui. Ja rajoittaisivatko ulkoiset puitteet liikaa olojani ollessani selvinpäin? Vai olisiko mies paremman näköinen krapula-aamun hälvettyä?
Rakkaudella Mindy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti