Elämä tuntuu asettavan eteen outoja tilanteita. Ennen kysyntää itselleen vastakkaisen sukupuolen toimesta saa hakea, nyt siitä tuntuu olevan kaikkea muuta kuin puutetta.
Noin reilu kuukausi sitten virittelin juttua erään miellyttävän ikäiseni miespuolisen henkilön kanssa. Hänen henkilökohtaisesta elämäntilanteestaan johtuen emme kuitenkaan loppupeleissä viritelleet mitään, sillä hän puhalsi pelin poikki. Kipinää oli, ja alkavaa tunnetta, mutta tilanne ei ollut hänen mielestään oikea.
Välillä tässä, ja siis tietysti varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena, olen sitten hakenut seuraa. Olen joskus päätynyt odottamaan miehen mielen muuttumista, joten nyt päätin etten niin enää tee. Yksi iloinen viikonloppu päädyinkin vaihtamaan numeroita ihan erilaisen tyypin kanssa, jonka ulkoista olemusta jo aikaisemmin syvällisesti pohdinkin. Emme ehtineet nähdä, jommalla kummalla oli aina jotakin menoa.
Nyt joulua edeltävänä viikonloppuna tämä reilu kuukausi sitten tutummaksi tullut miekkonen sitten pisti viestiä, sanotaan häntä vaikka Janneksi. Hän oli päätynyt lähtemään viihteelle ja valitteli kuinka baarissa ei ollut mukavaa, vaikka paikkaa välissä vaihtoikin. Loppujen lopuksi päätyi myös tunnustamaan, että on edelleen kiinnostunut minusta, joten vanhojen tunteiden siivittämänä kutsuin hänet luokseni. Yö venyi aamuksi, aamu päiväksi ja iltapäiväksikin. Molemmat tunsivat, kipinän ja hekuman ja kaiken mahdollisen. Ja Janne myös tunnusti ikävöineensä minua ja pitävänsä minusta edelleen, kuten minäkin tunnustin takaisin.
Perustilanne ei kuitenkaan ole muuttunut. Emme voi aloittaa varmastikkaan vakavampaa seurustelua, tosin en siihen minkäänlaista pakkoakaan tällä hetkellä tunne. Minulle riittää, että pidämme toisistamme, ja toivonmukaisesti niin paljon että muut yössä ja päivässä liikkuvat yksilöt eivät enää kiinnosta. Menettämisen pelkoni tuntuu olevan hyvin selätetty, ja koitan keskittyä vain tähän hetkeen, sillä millään muulla ei oikeastaan ole nyt merkitystä.
Seuraavana maanantaina viestiä kuitenkin pistää myös nukkumaseurani, jota en ole ehtinyt näkemään. En ole tottunut tilanteeseen, jossa minun pitää tehdä näitä ratkaisuja, mitä vastaan ja kenelle ja mitä teen kenenkin kanssa. Olen enemmänkin tottunut ottamaan irti kaiken minkä saan, sillä kysyntää on aina ollut joko liian vähän tai sopivasti. Jos piirit olisivat isommat, tietäisin mitä tehdä: olisin vain hiljaa kuten kaikki vastaavissa tilanteissa ja ehkä nyökkäisin henkilölle törmätessäni häneen. Kaikki kuitenkin tuntevat kaikki, joten ilmeisesti minun on pakko ensimmäistä kertaa elämässäni muuttaa kantani tähän: entä jos olisimme vain kavereita? Mutta minkä sanon perusteeksi, miesten liiallisen ilmestymisen vai yksinkertaisesti jutun toisen kanssa? Vai tulisiko olla vin hiljaa? Tällöin henkilö tosin saattaisi luulla pakkien antamisen johtuvan hänestä, ja en halua huonontaa kenenkään itsetuntoa. Toisaalta, huonontaako toisen miehen valitseminen toisen edelle itsetuntoa sitäkin enemmän?
Voi voi voi. Ainakaan ei ole tylsää. Taidan pakottaa itseni lopettamaan turhan ajattelun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti