Monet ihmiset pistävät käyttäytymisiä naiseuden piikkiin. Niin vastakkaisen sukupuolen edustajat kuin me itse naisetkin, riippuen tilanteesta ja henkilöstä. Itse välttelen sukupuolierotteluun liittyviä kommentteja enkä arvosta niiden lausujia ja uskon vakaammin tasa-arvoiseen yksilöllisyyteen.
Joissakin asioissa naiseuden syyllistämistä en voi minäkään kuitenkaan välttää. Pillereitä syömättömänä naisena eräs kiertoni vaiheista on juurikin yksi niistä. Ja ei, kyseessä ei ole kuukautiset, joiden piikkiin kaikki usein pistetään. Niillä ei oikein ole minuun itseasiassa kuin lamaannuttava vaikutus, tai vaihdellen helpottunut, mutta loppupeleissä niiden aikana olen hyvinkin tasapainoinen. Sen sijaan aika pari viikkoa ennen kyseistä vuotamistapahtumaa ajatukseni ovat aivan ymmällään, varsinkin jos miestä ei kuulu kuvioihin.
Ovulaatio. Tuttu sana? Tarkoittaa siis sitä aikaa, kun naisen munasolu irtoaa ja on valmis hedelmöittymään. Näinä päivinä käyn kuumempana kuin ikinä, pahimmassa puutteessa masturboin monta kertaa päivässä. Mikään muu kuin mies ei tuntuisi riittävän, ja miehen ollessa olematon tilannetta on vaikea helpottaa. Liikunta auttaa vaivoihin mutta niiden hoitoon on myös lääke. Mutta ainakin nyt lääke on pannassa miehettömäksi ajaksi julistautumisen johdosta joten mistään sitä ei ole herumassa. Olo on pahimmillaan vapaapäivinä, jolloin parempaa tekemistä ei keksi kuin lekotella sängyssä ja vältellä pakollisia kotitehtäviä. Sitä rutistaa itsensä peiton ja tyynyn väliin kuvitellen näkymättömät kädet lanteidensä ympärille ja miehen kuiskaamaan korvaan likaisia sanoja. Myös kuvitteelliset suudelmat kuuluvat asiaan. Joka kuukausi ovulaatio ei ole niin paha, ei nytkään olisi mutta tietyt stressitekijät saavat minut välttelemään oikeaa tekemistä ja olemaan toimettomana sen sijaan. Ja asiaa tietysti tavallaan pahentaa se, että tuolla jossakin olisi mies joka haluaisi minua mutta en voi saada haluta tai saada häntä sattuneista syistä nyt. Aargh...
Luonto on tosiaan suunniteltu hyvin, varmistaakseen lisääntymisen juuri oikeaan aikaan kuusta. Ainakin minun kohdallani rytmi on juuri sen mukainen. Liian pitkän seksittömyyden jälkeen sitä melkein nylkyttää itseään vastaantulevia miehiä vasten heti kun on mahdollisuus. Mutta onneksi nyt seksistä on alle kuukausi joten varmaan selviän toukokuulle asti. Silloin tavallaan toivoisin jo palaavani kesken jääneisiin Jesse-kuvioihin, jos vain mahdollista. Tai viimeistään kesäkuussa. Kolme kuukautta on vielä juuri ja juuri siedettävissä oleva aika.
Tämän tekstin kirjoitettuani ja muutenkin miesten kanssa käyttäytymistäni pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että taidan olla melko seksuaalinen ihminen. Eikö naisen pitäisi olla se joka sanoo että nyt loppuu ja ei vielä. Mies vain menee vaistojensa varassa, ainakin useimmiten vaikka kuinka kiltti poika olisi kyseessä. Itse useimmiten menen tilanteessa vietin mukana, vaikka se kenet tähän tilanteeseen asti päästän onkin jo iso valintaprosessi. Kuin luonnostaan lantioni liikkuu miehen lanteita vasten ja pian hän onkin repimässä vaatteita päältäni. Ihmeellistä, eikö totta? Jutut etenevät liian nopeasti kun kumpikaan osapuoli ei osaa eikä halua enää pidätellä itseään. Silti olen (ehkä) hyvässä maineessa kyseisten miesten parissa enkä mikään lutka. Ihmeellinen on elämä, ja en uskonut olevani tällainen vielä pikkutyttönä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti